tiistai 12. heinäkuuta 2011

Maksuhäiriömerkinnän jälkeistä elämää

Täällä taas!

Viikonlopun vietin Ruisrockissa. Ei olisi ollut varaa. Liput ostin aikoinaan pikavipillä. Fuck it. Olisi harmittanut loppuelämän jos olisin missannut reissun.

Matkaan lähdin tilillä 130 euroa, hyvin tietoisena siitä että tuolla samalla rahalla pitäisi pärjätä vielä rokin jälkeinen viikko. Päiväbudjetiksi 20 euroa. Noh, eihän siitä tullut mitään. Matkat tehtiin ystävän autolla joten matkoissa säästin. Yövyimme kaverin luona joten leirintä 0e. Alkosta halvimmat juomat. Halvimmat safkat. Mutta silti. Puolet reissusta elin ystäväni rahoilla ja sunnuntaina oli sekä rahapussi että tili tyhjä. Huoh. Soittoa äidille. Äiti pliis pliis maksan heti palkasta takaisin, aikuinen lapsesi on rahaton. Ja sata eutoa tilille. Äitihän oli sitä mieltä että no kyllä lomalla pitää saada vähän törsätäkin. Maksat sitten palkasta takaisin. Äiti ei ole tietoinen maksuhäiriömerkinnästä eikä veloista. Hävettää niin paljon että tuskin ikinä pystyn kertomaankaan.

Tällä hetkellä tilillä on 35e ja rahapussissa ehkä viisi. Yhteensä siis neljäkymppiä. Perjantaina tulee palkka. Tänäänhän on jo tiistai. Ei siis hätäpäivää.


Palkkapäivä se taasen pelottaa ja hurjasti. Siitä pitää maksaa vuokra ja erääntyneet laskut. En edes tiedä paljonko heinäkuulle on maksuja.. Tänäaamuna postiluukusta tuli taas uusia. Ja taas pitää soitella ja sopia eräpäiviä ja maksusopimuksia. En millään jaksaisi tätä nitkuttelua. En millään. Ihan kuin mulla olisi ollut joku aivohalvaus. Kuinka vitusti olenkaan rahaa tuhlannut? Kuinka paljon maksanut pikavippejä ym. yhteensä, korkoineen, kuluineen? Se määrä on ihan uskomaton. Kyse ei ole kymppitonneista, mutta tuhansista varmasti. Ja kaikki vain oman idiotismin tähden.

Ai niin! Kun tulin Ruissista odotti kodin lattialla kirje. Asiakastieto OY:stä päivää. Tallennettu seuraava tieto.

"Kertaluottoon liittyvä maksuhäiriö, pienlaina 07/2011.
Tietolähde: Svea Perintä OY"

Ilmeisesti maksuhäiriömerkintäni on todellakin tullut perus pikavipistä, sellaisesta, jolla on ollut oikeus ilmoittaa maksuhäiriöstä suoraan asiakastietorekisteriin ilman erillistä "varoitusta" tai velkomista. Koska yleensähän noissa on ihan pirun pitkät ajat ennen kuin häiriöstä ilmoitetaa. No, ei tässä tapauksessa. Olen ymmälläni koska mielestä olen ollut Svean kanssa hyvissä väleissä, eh, siis aktiivisesti soittanut sinne joka ikisestä laskusta ilman ongelmia. Pitää selvittää tuo asia vielä. Asiakastieto OY:n rekisterin kirje kun ei paljoa kerro. TOSIN, omien tietojen lataaminenhan MAKSAA, pitää tehdä joku kirjallinen hakemus tai mennä Asiakastiedon paikkaan ihan livenä ruinaamaan tietoja. Tai sitten soitan vaan suoraan tuonne Svealle. Kysyn että mikä meni pieleen. Huoh.


Kirjeessä oli muuten ihan kivaa tietoa mukana. Kirje mm. kertoi että "Maksuhäiriömerkintä on selkeä viite kasaantuneista taloudellisista ongelmista (no shit..?), joista selviäminen voi usein olla hankalaa", ja kehotti hakemaan apua. Itsellänihän se aika sossuun on jo varattu. Yllättävää kyllä en koe sossua edes kovin pahana. Toisille kun se on se isoin kolaus omalle egolle että joutuu pyytämään sosiaalitoimistosta apua. Mulle käy ihan mikä vaan. Kunhan saan eteeni jonkun ihmisen joka kuuntelee ja selvittää ja auttaa. Kirjeessä oli vielä mukana pari muutakin paikkaa mistä apua voi pyytää:

Kuluttajaviraston talous- ja velkaneuvota on lakisääteinen ja maksuton neuvontaa järjestävä palvelu.
http://www.kuluttajavirasto.fi.
Takuu-säätiö (tämä kuulosti hyvältä), on sosiaalialan järjestö, joka "edistää taloudellisessa kriisitilanteessa olevien henkilöiden itsenäistä selviytymistä". En tiedä onko itselläni kyseessä nyt ihan kriisitilanne, mutta Takuu-säätiö tarjoaa mm. puhelinpalvelua, takauksia pankkilainoihin, ym, ihan oikeaa konkreettista apua. Velkalinjaan voi soittaa numeroon 0800 9 8009 arkisin klo 10-14, ja siis tuo on kai vähän niinkuin yleinen auttava puhelin. Jos velat siis ahistaa niin soittoa tonne! Kysymyksen voi myös lähettää osoitteeseen www.velkalinja.fi. Ja itse Takuu-säätiön osoite on www.takuu-saatio.fi.

Jos jollakin on samankaltainen tilanne kuin minulle, niin noihin yhteyttä! Ja mieluummin heti kuin liian myöhään.

Itse aion olla ainakin tuonne Takuu-säätiöön yhteydessä. Heti kun saan taas energiaa. Jo pelkästään laskujen avaaminen tällä hetkellä tuntuu ylitsepääsemättömältä. Energia alkaa olla totaalisen poissa tämän asian kanssa. Haluaisin vaan unohtaa kaiken. Pitää siirtää kaikki eräpäivät mitä mahdollista, pitää käydä Asiakastiedon rekisterin rakennuksessa hakemassa lisätietoa tuosta maksuhäiriömerkinnästä, pitää olla yhteydessä Takuu-säätiöön ja kysyä mitä mahdollisuuksia mulla on jotta uutta maksuhäiriömerkintää ei tule, ja mitä teen siinä tapauksessa kun ei vaan ole enää rahaa, ja viimeisenä, tänä perjantaina pitää hoitaa kaikki ne laskut jotka vaan pystyn maksamaan. Palkkapäivä oli ennen kiva päivä. Nyt se on se päivä kun tilillä on hetkisen ajan kiitettävä määrä rahaa. Ja noin puolen tunnin päästä se päivä on muuttunut siksi, kun realiteetit iskee salaman lailla ja tajuaa että seuraava kuukausi pitää taas pärjätä ihan naurettavan pienellä määrällä valuuttaa. Koska on elänyt sen kuukauden itsellensä ennakkoon joskus aikoinaan, pikavipeillä ja nettikauppojen shoppailuilla.


Koskakohan tämä loppuu ja pääsee taas elämään niinkuin normaali, raha-asiansa hyvin hoitava, velaton ihminen? Realistinen kauhukuvani on että tasoissa elämän kanssa ollaan vasta vuosien päästä.

1 kommentti: